Kennel Stagedog on saanut virallisen kennelnimen jo 1991, mutta pentueita ei ole kovin montaa "ehditty" teettää. Kennelnimen hankinnan aikoihin oli tarkoitus tehdä jalostustoimintaa bouviereilla, mutta silloiset koirani, jotka olivat muutoin aivan ihania ja monessa suhteessa olisivat olleet myös ihanteellisia, eivät kuitenkaan muutamilta tärkeiltä osin täyttäneet omia kriteereitäni pentueitten suhteen. Yksi bouvierpentue siis tuli "tuotettua", mutta niistä ei tullut niin hyviä, että sitä kantaa olisi kannattanut jatkaa, ja tuohon mennessä myös toinen narttubouvierini oli jouduttu leikkauttamaan isojen maitorauhaskasvainten (jotka yleensä eivät ole pahanlaatuisia) kasvaessa liiaksi valeraskauksien aikana. Näin ollen kumpikaan narttu ei ollut jalostukseen soveltuva enää.

Bouvierien aikana tuli jo taloon myös aussie (ensimmäinen näistä kuitenkin ns. pitovaikeuskoirana perheestä, jossa sen kanssa ei pärjätty, eli koira oli jo 2-vuotias tullessaan). Sitä kautta kuitenkin ihastuin tähän rotuun, joka silloin oli Suomessa vielä aivan uusi, eli koiria oli alle 20 kpl koko maassa. Jostain syystä olen sattunut aina siihen kohtaan hankkimaan koiran, kun rotu on vielä ollut maassa melko tuore, ilman että valinta olisi ollut jotenkin juuri sitä asiaa korostava. Bouviereiden kanssa myös kävi niin, että siinä vaiheessa kun afgaanini oli kuollut, piti kiireellä löytää uutta pentua taloon (tämä siis 1980-luvun alussa) ja keskikokoista luokkaa, joten yksi bouvierpentue oli hiljattain syntynyt (silloin niitä kylläkin kutsuttiin vielä flanderinpaimenkoiriksi) siinä ainoassa Suomessa olevassa bouvierkennelissä (Kwispel) ja sieltä sitten kävin aatonaattona hakemassa pennun.

No, kun tämä yksi aussie sitten joukkoon "soluttautui", niin tätä rotua ei voinut vastustaa, ja muutaman vuoden päästä tuli sitten toinen. Niinpä olen aussie-rodussakin ollut mukana ihan rodun alkulähteiltä alkaen.  Tällä hetkellä kotona asustaa siis Greetta (MontRose Tawny Daylily, USA:n tuonti, s. 1998, eli täytti viime vuonna 10 vuotta), ja toisena aussiena Greettan tytär (kakkospentue, kennel Hazelmoorin nimiin) eli Irene (Hazelmoor Jelly Jar, s. 2003). Irenellä puolestaan oli sitten viime vuonna ensimmäinen pentu oman kennelini nimiin, ja siitä viidestä pennusta laitoin yhden sijoitukseen (Loviisa eli Stagedog Greta Garbo, s. 2008) ja muut neljä menivät sitten uusien omistajien täysomistukseen.

Irenellä tulee mahdollisesti olemaan vielä yksi pentue vuonna 2009 (tai 2010). Ja sitten Loviisaa on tarkoitus käyttää myös jatkojalostukseen, kunhan ikää on hieman enemmän ja tarpeelliset terveystarkastukset, esim. lonkka- ja kyynärpääkuvaus) ym. on tehty ja toivottavasti saatu joitain näyttely meriittejäkin Hymy sekä (jos sijoitukseen ottajat jaksavat jatkaa nyt hyvin alkanutta harrastusta) myös toivon mukaan toko- tai pk- ja agilitymeriittejä.

Kotijoukkueeseen lisäykseksi sitten pullahti vielä vuoden 2007 lopulla yksi keskikokoinen karkeakarvainen portugalinpodengo. Ja kuinka ollakaan, näitäkään ei ainakaan tällä hetkellä kovin montaa tässä maassa ole, kanta lienee n. 40 yksilöä (siis karkeakarvaiset keskikokoiset). Filipa eli Vehkakallion Domitila on siis syntynyt 2007, ja täyttää nyt kesällä 2 vuotta. Kaksi näyttelyä on toistaiseksi ehditty käydä ja kaksi sertiä on kasassa. Filipalle on myös jatkojalostussuunnitelmia, mutta vasta aikaisintaan tämän vuoden lopulla tai ensi vuoden aikana. Onneksi Filipan kasvattaja on tuottanut Portugalista nyt muutaman uroksen lisää, jotta saadaan geenipohjaa hieman laajennettua.

Kennel Stagedogille on myös olemassa nettisivut melko valmiina, niitä ei vaan vielä ole siirretty verkkoon näkyville. Yritän tämä homman saada tehtyä tässä kesälomiin mennessä tai viimeistään heinäkuulla. Nettisivuille sitten tulee toki tarkempaa tietoa mahdollisista aussie- tai podengopentueista, mutta laitan niistä nyt tänne jo hiukan infoa, koska en uskalla varmaksi sanoa koska kennelin sivut ehditään saattaa esittelykuntoon.

Koska muuta keskustelupalstaa tms. ei vielä ole olemassa (katsotaan saanko sitten kennelin sivuille sellaisen myöhemmin), niin olisi mukavaa, että ne jotka näitä blogi-sivuja käväisevät vilkaisemassa, laittaisivat vaikka tuonne jonkun lyhyenkin kommentin. Olisi mukava tietää, ketä on sivuilla käynyt tai ainakin nähdä tietoa siitä, että niitä on selattu Nauru.

Yritän tässä vähitellen kertoilla täällä blogin sivuilla muutoinkin kuulumisia, mutta ihan päivittäin tai aina ehkä ihan joka viikkokaan, en välttämättä noilta koulutuskiireiltäni ehdi jutustelemaan. Jos haluat koirakoulutuksista erikseen tietoa, niin käy kurkkaamassa Koirakoulu Pikkuhukan sivuilla www.saunalahti.fi/koirapsy ja kohdasta Kurssitoiminta löytyy peruskursseista tietoa (klikkaa kurssin otsikkoa, niin pääset aikatauluihin). Onpa sivuilla pienimuotoinen nettikauppakin, lähinnä koulutukseen ja virikkeistämiseen liittyvää tarviketta on listoilla.

Tämä blogi on kuitenkin perustettu enemmänkin kennel Stagedogin asioista kertoilemiseen jatkossa.

Mikäli haluat ottaa yhteyttä, niin laita sähköpostia esim. osoitteeseen aura.taina (at) pp.inet.fi (korvaa at-sana @-merkillä ja poista välilyönnit). Samasta sähköpostiosoitteesta voi kysyä sekä Kennel Stagedogin pentuetietoja että Koirakoulu Pikkuhukan kursseista tai ongelmakoirien yksilöterapiasta.