Jaahas,

Oli sentään joku jo "eksynyt" tänne sivuilleni (kivaa!), vaikka en ole näitä ehtinyt oikein vielä missään mainostaa, kun kennelin sivutkin on vielä siirtämättä nettiin Cool

Yritän tässä lähiviikkoina saada sivut jonkinlaiselle mallille, niin että ne voi ainakin laittaa yleisesti näkyville, eikä näytä niin kovin keskeneräisiltä. Nyt vaan tässä on muutama viikko taas ollut tuolla koulutusrintamalla niin kiireistä, että kaikki muu on jäänyt alle. Tällä viikollakin on joka päivä ollut kotikäynti ongelmajutuissa ja vielä kaikki illat ryhmätunteja sekä muutama puhelinkonsultaatio, joten siinä välissä kun vielä jotenkin ehtii noi omat koirat kunnolla ulkoiluttaa ja muutoin huoltaa, niin eipä juurikaan aikaa ole muuhun jäänyt. Oikeastaan koko kevät on ollut työrintamalla todella ruuhkaista, mutta kyllä tässä nyt johonkin väliin pitää ne sivutkin kuntoon saada.

Sen verran laitan nyt tänne pentutilanteesta tietoa, että australianpaimenkoira Irenelle (Hazelmoor Jelly Jar) on suunnitteilla keväälle pentue, lupaava uros on tiedossa Saksan maalta. Uros on mukavaa sukua ja lisäksi työpohjainen myös, eli pitäisi sitten yhdistelmästä energiaa löytyä moneen käyttöön jos vain astutus onnistuu. Irenen juoksut ovat odotettavissa huhtkuun loppu - toukokuun alku.

Podengopuolella taas Filipa (Vehkakallion Domitila) on myös aikomus astuttaa seuraavista juoksuista, jolloin se on jo täysi-ikäinen. Filipa aloitti maaliskuussa toiset juoksunsa ja ne on nyt siis loppusuoralla. Näistä juoksuista se itsekin selvästi jo tajusi joitain, toisin kuin edellisistä (ensimmäisistä). Suunniteltu uros on portugalintuonti. Kävimme Filipan kanssa myös Tampereen KV-näyttelyssä maaliskuussa, ja kotiin tuomisina tuli sieltä SERT, CACIB ja ROP.