Koska tämän Vuodatus-blogin palveluntarjoaja (Vuodatus) muutostensa vuoksi aiheutti sen, että blogiin ei päässyt ollenkaan ja lisäksi sitten kun sinne pääsi, kaikki kuvat olivat (kaikkien käyttäjien) blogeista täysin kadonneet niin, että niitä ei sinne enää takaisin saa. Lisäksi nyt näkyy ulkonäkökin omassa blogissani (ja luultavasti siis muillakin käyttäjillä) täysin muuttuneen siten, että omat laittamani värit ym. on täysin kadonneet ja kaikenlisäksi näkyy hakkereiden lähettämiä roskapostimainoksiakin pääsevän suodattimen läpi sivuille.

Eli kevään aikana siirrän sivut muualle. Tämä vie aina hetken aikaa, koska kaikkien tietoja kopiointi ja kuvien etsiminen ja liittäminen sekä jonkinlaisen pohjan rakentaminen ovat aikaa kuluttavia. Uskoisin kuitenkin muutaman kuukauden ponnisteluilla tästä vähitellen tilanteen parantuvan.

Pentusuunnitelemia ei juuri tällä hetkellä ole australianpaimenkoirien osalta tälle vuodelle. Lyydia on tarkoitus nyt kuvauttaa ja silmätarkastuttaa, ja jos sillä rintamalla kaikki on kunnossa, niin seuraavista juoksuista (syksyllä) olisi pentue harkinnassa. Magdalenalle on myös jossain vaiheessa pentue suunnitteilla, mutta aikaisintaan ensi vuoden lopulla, koska sehän täyttää vasta 2 vuotta nyt keväällä.

Filipa (podengo) on nyt juoksussa, ja sillä on tarkoitus yksi pentue vielä teettää. Nyt kun tuo ensimmäinen sen pentue on vähän päälle vuoden ikäinen, on jo ehditty nähdä, että ainakin ulkonäkö on kaikilla ihan kohdallaan. Erittäin hyviä arvosteluja ovat saaneet jo ne, jotka ovat ehtineet näyttelyissä käydä, sertejä on tullut niin, että suurin osa varmasti valioituu heti 2-vuotiaana (tämän vuoden lopulla tai ensi vuoden alussa, riippuen siitä miten ehtivät käydä näyttelyssä täytettyään sen 2 vuotta, koska loppuvuodesta ei kovin montaa näyttelyä enää ole). Näistä juoksuista en vielä ehdi astutusta tehdä, joten seuraavat juoksut olisivat sitten tähtäimenä. Ne ovat suunnilleen tämän vuoden lopulla tai ensi vuoden alussa, koska Filipalla on melko pitkä juoksujen väli. Mikäli siis keskarikarkkari portugalinpodengon pentu kiinnostaa, niin nyt voi jo laittaa sähköpostia tai soittaa ja ilmoittautua odottelulistalle :-).

Tiedottelen, kun saadaan uudet kennelin sivut pystyyn, ja sen jälkeen vaihdan myös yhdistysten sivulle uuden osoitteen. Tässä välissä en juurikaan tänne tee päivityksiä, mutta Facebookistahan löytyvät myös kennelin sivut, ja niille lisäilen kyllä kaikenlaista infoa ihan viikottain, eli siellä kannattaa käydä säännöllisesti tsekkaamassa tai painaa tykkäys-nappia, jolloin saa päivitykset suoraan. Sivut löytyvät Facebookista osoitteella:

Stagedog Australian Shepherds and Portuguese Podengos

Kannattaa vaikka kopioida tuosta suoraan, kun on vähä pitkä nimi, pääsee helpommalla ja liittää sitten sinne FB:n hakukenttään :-).